Jo vuodesta 1970 alkaen Kuopio Tanssii ja Soi on tehnyt tanssitaidetta tunnetuksi. Festivaalia on vienyt eteenpäin ilo, intohimo ja halu jatkuvaan kehittymiseen. Tanssi yhdistää yli kieli- ja kansallisuusrajojen ja tuo yhteen ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista. Festivaalin vuosiin mahtuu yhteensä lähes tuhat esiintyjäryhmää ja kaksi miljoonaa katsojaa.
Tänä vuonna festivaalilla on Italian kulttuuri-instituutin tukemana kaksi italialaista tanssijaa: Cristiana Morganti palaa Kuopioon esittämään uuden teoksensa ja Claudia Zaccari pitää festivaalin yhteydessä mestarikurssin.
Cristiana Morganti
Tanztheater Wuppertal Pina Bauschin entinen tanssija Cristiana Morganti hurmasi Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin yleisön syksyllä 2021 omaelämäkerrallisella soolollaan Jessica and Me, ja nyt hän palaa Kuopioon uudella teoksellaan Behind the Light.
Pandemiasulkujen keskellä Morganti menetti paitsi kaikki työtilaisuutensa myös molemmat vanhempansa, vaihdevuosien raivotessa taustalla. Henkilökohtaisen kriisin syvyyksistä syntyi lopulta ironian ja epätoivon värittämä tragikoominen teos Morgantin yrityksistä löytää tiensä ulos synkkyydestä ja suunnistaa itselleen vieraassa maailmassa, jossa koko elämä on siirtynyt verkkoon. Morganti valloittaa koskettavalla tulkinnallaan ja vastustamattomalla itseironian tajullaan.
Kesto 70 min. ei väliaikaa.
Esitykset maanantaina 19.6. klo 15:00 ja tiistaina 20.6. klo 15:00, Kuopion kaupunginteatteri (Maria-sali).
Liput 32–36 €. Lisätietoa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin verkkosivuilla.
Koreografia, dramaturgia ja esitys: Cristiana Morganti
Ohjaus: Cristiana Morganti ja Gloria Paris
Valosuunnittelu: Laurent P. Berger
Video: Connie Prantera
Tuotanto: ATP Teatri di Pistoia Theater Production Center
Yhteistuotanto: I Teatri Foundation – Reggio Emilia, Théâtre de la Ville – Paris, MA Scène Nationale-Pays de Montbéliard
Tukijat: Centro Servizi Culturali Santa Chiara di Trento
Kiitos: Ministry of Culture and Science of the State of North Rhine-Westphalia, Francesca della Monica ja Peter Kowald Gesellschaft / ORT e.V. Wuppertal
Kansainvälinen hallinta: Aldo Grompone
Cristiana Morganti pitää festivaalin aikana myös tanssiteatterityöpajan 17.6. klo 15.00-17.00. Hinta: 45,00 €. Festivaalin koko kurssikalenteri täällä ja ilmoittautuminen täällä.
Claudia Zaccari
Claudia Zaccari on Rooman Teatro dell’Opera -teatterin entinen prima ballerina. Hän sai Cecchetti-metodin mukaisen koulutuksen Teatro dell’Operan koulussa Attilia Radicen johdolla ja jatkoi opintojaan venäläisen ja kuubalaisen koulukunnan opettajien johdolla. Teatro dell’Operan päätanssijana hän esiintyi arvostetuissa kansainvälisissä teattereissa Euroopan kaupungeissa, kuten Veronassa, Palermossa, Toulousessa, Avignonessa ja Lontoossa.
Zaccari on esiittänyt kansainvälisten koreografien, kuten George Balanchinen, Zarko Prebilin, Aurell Millossin ja Roland Petit’n teoksia sekä esiintynyt Maya Plisetskajan, Carla Fraccin ja Vladimir Vassiljevin kaltaisten tähtien kanssa. Myöhemmin häntä on arvostettu myös nykytanssiroolien tulkinnoistaan.
Zaccari on esiintynyt myös näyttelijöiden ja laulajien kanssa, kuten Paola Pitagora, Maria Monti, Bianca Toccafondi ja Giorgio Albertazzi. Uransa aikana hän on työskennellyt myös elokuvamaailmassa koreografina ja näyttelijänä. Claudia Zaccari toimii konsulttina ja taiteellisena johtajana lukuisissa tanssikouluissa sekä tanssitapahtumissa ja -festivaaleilla Italiassa ja ulkomailla. Hän on myös tuomariston jäsen useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Hän järjestää Euroopan yhteisön tukemia tanssinopettajien ammattikoulutuskursseja.
Claudia Zaccarille on myönnetty “Positano” ja “Fontane di Roma” -palkinnot ja hän on saanut myös Italian tasavallan ansioritarikunnan ritarin arvonimen kansainvälisen taiteellisen vaihdon edistämisestä.
Claudia Zaccarin kurssi Kuopiossa
Baletti edistyneet 15+v: 15.-16.6. klo 17.00-19.00 (sis. tauko), Wanha Lumit. Hinta: 75,00 €. Koko kurssikalenteri täällä ja ilmoittautuminen täällä.
Tanssia Puijon Tornin seinämää vasten Puijon 60-vuotisjuhlan kunniaksi
Puijon Torni täyttää vuonna 2023 kuusikymmentä vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Kuopio Tanssii ja Soi tuo Puijolle kymmenen vuotta sitten ihastuttaneen ja hätkähdyttäneen Il Posto-tanssiryhmän, joka esiintyy tornin seinämää vasten köysien varassa roikkuen. Maksuton ja kaikille avoin esitys Skyline perjantaina 16.6. klo 16.30. Lisätietoja täällä.
Il Posto Danza Verticale on ensimmäinen italialainen pystysuorilla pinnoilla esitettäviin paikkasidonnaisiin teoksiin erikoistunut ryhmä. Se syntyi vuonna 1994 Venetsiassa koreografi Wanda Morettin ja muusikko Marco Castellin yhteistyönä. Tavoitteena oli luoda vertikaalisia esityksiä, joissa yhdistyvät tanssi, arkkitehtuuri ja musiikki.
Tanssijat tanssivat köysien varassa mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa: historiallisissa ja uusissa rakennuksissa, sisätiloissa ja ulkona, silloilla, torneissa, nostureissa, mutta myös teattereissa, museoissa ja teollisissa ympäristöissä.