Kirja kertoo nimensä mukaisesti pieniä tarinoita Italiasta, ennen muuta Firenzestä, mutta myös Venetsiasta ja muualta. Näillä tarinoilla on usein yhteys Suomeen, suomalaisiin, jos ei muuten niin kirjoittajan kautta. Kirjoittaja oli 1980-luvun alussa kaksi lukuvuotta stipendiaattina Firenzen yliopiston taidehistorian laitoksella ja on jo pian puolen vuosisadan ajan vieraillut lukuisia kertoja Italiassa. Kirjan kertomukset liittyvät erityisesti taiteeseen ja arkkitehtuuriin, mutta myös ihmisten arkeen. Toiset tarinat ovat omakohtaisesti koettuja ja usein huumorin sävyttämiä. Tarinoihin tuo oman värinsä kohtaamiset myös historiassa. Italian rikas kulttuuri luo puitteen, jossa voi elää yhtä aikaa historiassa ja nykypäivässä. Se, että Italian historiallisten kaupunkien kuva ei ole jatkuvassa muutoksessa, luo hektisyydenkin keskellä tiettyä seesteisyyttä ja antaa muistoille konkreettisen paikan. Firenzessä voi tuntea kuinka kulissit ovat vuodesta toiseen samat, mutta vain näyttelijät vaihtuvat.
Italian kulttuuri-instituutilla on iloa kutsua Päivi Hovi-Wasastjerna, jotka tulee kertomaan lisää kirjastaan. Kirjaesittely pidetään Italian kulttuuri-instituutin opetustiloissa Ullankatu 3 A 2, keskiviikkona 5.8.2026 klo 17. Tilaisuuden kieli on suomi.
Tilaisuuteen on rajattu määrä paikkoja, joten pyydämme ilmoittautumaan etukäteen osoitteeseen eventi.iichelsinki@esteri.it 4.8.2026 mennessä.
Kirjassa on 236 sivua, tekstiin liittyvä runsas visuaalinen materiaali. Kirjaa myydään tilaisuudessa hintaan 44 euroa. Kirjan painos on pieni eikä se ehkä mene lainkaan kirjakauppamyyntiin, joten kannattaa tarttua nyt tilaisuuteen, jos tarinat kiinnostavat.
Päivi Hovi-Wasastjerna

Kirjan kirjoittaja Päivi Hovi-Wasastjerna on tehnyt työuransa ensin taidemuseoissa mm. Turun Taidemuseossa 1970- ja1980-luvuilla ja sen jälkeen Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa hän väitteli ensimmäisenä v. 1991 taiteen tohtoriksi. Hän on työskennellyt Taideteollisessa korkeakoulussa mm. professorina ja jäänyt eläkkeelle Aalto-yliopistosta tutkimusjohtajana. Hän oli myös Jyväskylän yliopiston dosentti. Hovi-Wasastjerna on julkaissut useita tieteellisiä teoksia taiteen, arkkitehtuurin ja visuaalisen viestinnän alalta. Julkaisutoiminta on jatkunut eläkkeellä monipuolisena ja sen rinnalla hän on pitänyt useita omia taidenäyttelyitä mm. Naantalin taidehuoneella (2017), Helsingin Musiikkitalossa (2019), Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä (2020), Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrissä (2022), Sastamalan Funkkistalossa (2025).