Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla navigointia hyväksyt niiden käytön OK

Luchino Visconti -retrospektiivi Kino Reginassa

Päivä:

01/09/2020


Luchino Visconti -retrospektiivi Kino Reginassa

Luchino Viscontin taiteilijanura oli sikäli varsin poikkeuksellinen, että hän aloitti sen toden teolla vasta elämänsä puolivälissä, lähes nelikymppisenä. Sitä ennen huomattavimpiin saavutuksiinsa hän oli yltänyt hevostenkasvattajana, mistä saatu kokemus tiettävästi auttoi aikanaan myös henkilöohjauksessa.

Hän omasi legendaarisen kyvyn saada näyttelijänsä samoin kuin kaikki muutkin työtoverinsa antamaan kaikkensa kulloisellekin projektille, tehtiin sitä sitten teatteriin, oopperaan tai elokuvaan. Keskeinen piirre hänen metodiaan oli saada itse kukin löytämään relevantit inhimilliset piirteensä ja ilmentämään niitä kulloisessakin kontekstissa, oli kyse sitten loisteliaasta historiallisesta spektaakkelista tai työläismiljööseen sijoittuvasta perhetarinasta.

Riivaajat (1943) oli italialaisen neorealismin lähtölaukaus, vaikka tämä suuntaus lähtikin toden teolla liikkeelle vasta sodan loputtua. Mutta olennaiset piirteet löytyvät jo tästä Po-joen rantamille sijoitetusta James M. Cainin romaanin Vahinko kello kaulassa filmatisoinnista.

Elämä näyttäytyy kaunistelemattomana ja karkeana, ihmiset lihallisina ja koskettavina, kaikessa intohimoisuudessaankin tavallisina ja todellisina ihmisinä. 'Viralliselle Italialle', niin fasistiselle kuin myöhemmälle kristillisdemokraattisellekin, elokuva oli liian rankka ja kommunistisen maailmankatsomuksen omaksuneesta aristokraatista tuli heti yksi maan kiistellyimmistä taiteilijoista.

Visconti otti jonkin verran osaa partisaanitoimintaan sodan lopulla ja oli mukana ohjaamassa sodan jälkiselvittelyä kuvaavaa dokumenttielokuvaa Kunnian päivät (1945). Hänen ainoa toinen dokumenttielokuvansa, pitkään kadoksissa ollut Appunti su un fatto di cronaca (Huomiota eräästä pikku-uutisesta) valmistui kuusi vuotta myöhemmin.

Maa järisee (1948) oli alkuperäisissä suunnitelmissa hyvinkin dokumentaarinen, mutta Vergan romaani Malavoglian suku antoi sille tarinan muodon ja elokuvasta tuli yksi neorealistisen elokuvan ihanteiden täydellisimpiä toteutumia: sisilialaiset kalastajat esittävät siinä tarinan, joka sijoittuu heidän omaan kaupunkiinsa, kertoo heidän omasta elämästään. Pahin tätä elokuvaa vastaan esitetty kritiikki on äärineorealistinen väite, että se on liian kaunis, liian täydellinen muodoltaan.

Bellissima (1951) edustaa neorealismin kääntymistä koomiseen suuntaan. Anna Magnanin esittämä äiti yrittää kouluttaa pikku tyttärestään lapsitähteä. Unelmat kuitenkin törmäävät elokuvateollisuuden kyyniseen todellisuuteen. Päinvastoin kuin yhdessäkään toisessa Viscontin elokuvassa perhe säilyy tässä yhtenäisenä.

Magnani oli Viscontin suurenmoisena tähtenä myös episodielokuvassa Meidän naisemme (1953). Episodit olivat mielenkiintoisia, eri tavoilla koskettavia ja koomisia syrjäpolkuja Viscontin uralla.

Senso (1954) oli Viscontin huikea avaus historiallisen spektaakkelin suuntaan, hänen gramscilainen analyysinsä Italian yhdistymisen eli risorgimenton taustasta. Hän osoitti, että loisteliaisuus ja melodramaattisuus eivät millään tavalla sulje välttämättä pois purevan poliittisen kritiikin mahdollisuutta.

Tästä oli osoituksena myös sensuurin, puolustusvoimien ja poliittisen lehdistön ankarat, osin suorastaan raivokkaat reaktiot. Elokuva ei selviytynyt näistä taistoista vahingoittumattomana, mutta se on osittaisesta silpomisesta huolimatta sykähdyttävä, kaikessa tunteikkuudessaan ja aistikylläisyydessään syvästi ironinen mestariteos.

Valkeat yöt (1957) oli sekin uusi avaus, olkoonkin että se jäi yksittäiseksi saavutukseksi unenomaisen fantasian suunnalla. Visconti osoitti pystyvänsä täysin italialaistamaan vaikka perivenäläistä kirjallisuutta.

Venäläisiä aineksia on myös elokuvassa Rocco ja hänen veljensä (1960) vaikka se on yksi italialaisista elokuvista italialaisimpia. Se edusti osittain paluuta neorealismiin osoittamalla kuinka sosiaaliset olosuhteet ehdollistavat ihmisen elämän samalla kun hänelle itselleen jää yllin kyllin tilaa tehdä omat virheensä ja sotkea niin oman kuin läheisimpiensäkin elämän. Joidenkin osalta perhetragedia kasvaa musertaviin mittoihin, toiset saavat kiinni paremman elämän mahdollisuudesta. Tragedian ohella elokuvassa on paljon inhimillistä huumoria ja lämpöä.

- Henry Bacon

 

Retrospektiivin ajantasainen ohjelmisto on nähtävissä Kino Reginan nettisivuilla.

Tietoja

Ajankohta: Alkaa ti 1 syys 2020 Päättyy su 8 marras 2020

Järjestäjä : KAVI Istituto Audiovisivo Finlandese

Yhteistyössä : IIC Helsinki

Sisäänpääsy : Maksullinen


Paikka:

Kino Regina, Helsinki

924