Ensimmäisen maailmansodan päättymisen satavuotisjuhlan kunniaksi EUNIC Helsinki (European Union National Institutes of Culture) ja Turun yliopisto järjestävät ”The Meaning of 1918” -seminaarin, jossa kuullaan puheenvuorot yli 15 luennoitsijalta yhtä monesta Euroopan maasta. Seminaarissa muistellaan tuon traagisen konfliktin tapahtumia sekä arvioidaan sen vaikutuksia Euroopan maihin. Italialaiset luennoitsijat ovat Giacomo Bollini ja Alessandro Salvador. Puheenjohtajana toimii prof. Vesa Vares.
Paikka: Turun yliopisto, Educarium, Assistentinkatu 5, 20014 Turku
Alessandro Salvador, pääpuhuja
10:15–11:00 “1918: todellinen käännekohta Euroopan historiassa?”
Vuosi 1918 toi päätökseen ensimmäisen maailmansodan hajottaen sen aloittaneet keskusvallat. Itävalta-Unkarin romahdus ja Saksan radikaalit poliittiset muutokset muokkasivat Keski- ja Itä-Euroopan maantieteellistä ja poliittista karttaa, joka oli jo osittain muuttunut Venäjän vallankumouksen myötä vuotta aiemmin.
Lisäksi sota sai aikaan prosesseja, jotka vaikuttivat syvästi myös voittajavaltioihin. Yhteiskunnat ajautuivat suurten muutosten aikaan ja myös ankariin kriiseihin. Väkivalta ei myöskään loppunut vuoteen 1918. Vallankumoukset ja paikalliset konfliktit, tärkeimpänä Venäjän sisällissota, jatkuivat vuosikausia ja ne voidaankin tulkita maailmansodan jatkeeksi, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa ja alueellisesti.
Vaikka 1918 oli kiistatta käännekohta Euroopan historiassa, se edusti myös siirtymää prosesseissa, jotka käynnistyivät vuonna 1914 ja päättyivät 20-luvulla, 30-luvulla tai jopa toisen maailmansodan aikaan. Tämän puheenvuoron tavoitteena on asettaa perspektiiviin ne eri tavat, joilla sodan viimeinen vuosi edusti näkökulmasta riippuen joko todellista käännekohtaa tai pelkkää siirtymävaihetta Euroopan historiassa.
Tässä puheenvuorossa otetaan huomioon viimeisin tutkimustieto lyhyen ja keskipitkän aikavälin prosesseista, jotka ensimmäinen maailmansota ja sen seuraukset saivat aikaan.
Giacomo Bollini
12:15–12:35 “1918. Italian matka pelosta typistettyyn voittoon”
Vuosi 1918 aukeni Italialle synkkänä. Isonzon rintaman romahdus Caporetton taistelussa kärsityn tappion seurauksena aiheutti suurta pelkoa. Kukaan ei voinut olla varma siitä, että uusi puolustuslinja Monte Grappan ja Piave-joen välillä voisi pysäyttää itävaltalais-saksalaisten joukkojen 24.10.1917 alkaneen vääjämättömän marssin kohti Po-joen tasangon keskusta; eivät poliitikot eivätkä armeijan ylimmät johtajat, eivät tavalliset sotilaat taisteluhaudoissaan eivätkä edes itävaltalaiset itse.
Pelkoa kesti kesäkuuhun, toiseen Piave-joen taisteluun asti, joka on Itävalta-Unkarin riutuvan armeijan joutsenlaulu, sen viimeinen valtava voimainkoetus. Italia palasi kolmen vuoden jälkeen hyökkäyskannalle Vittorio Veneton taistelussa, jossa sen joukot käytännössä vain tönäisivät kumoon jo kaatumaisillaan olleen Itävallan armeijan. Sotatantereella saavutetusta voitosta myytin juhlintaan, sodassa kaatuneiden kultista hallituksen poliittiseen epäonnistumiseen Versailles’n rauhanneuvottelupöydässä: Italia kulki vauhdilla historiansa tärkeää vuotta 1919, joka toimi vallankumouksien ja tulevan fasistisen diktatuurin työmaana.