Il Duo syntyi vuonna 2012 ajatuksesta yhdistää alttoviulun ja kitaran kiehtova ja ainutlaatuinen sointi tavalla, joka ylevöittäisi molempia soittimia. Näin Il Duo voi hyödyntää laajaa repertuaaria Bachista nykysäveltäjiin ja antaa arvoa teosten syvemmille musiikillisille ja rakenteellisille aspekteille kiitos näiden kahden soittimen luonnollisen samankaltaisuuden ja niiden kyvyn luoda “dialogia” välilleen. Il Duon ensimmäinen, Brilliant Classicsin vuonna 2015 julkaisema albumi on omistettu Paganinin teoksille, ja se on saavuttanut kriitikoiden suosion. Konsertin ohjelmassa kuullaan Bachin, Paganinin ja Vivaldin sävellyksiä ja Ferdinand Rebayn kautta kuljetaan nykysäveltäjiin, kuten Carlo Galante ja Mauro Montalbetti.
Simone Gramaglia on monipuolinen ja utelias instrumentalisti. Hänen intohimonsa ovat musiikki sekä kirjallisuus ja filosofia. Hän yhdistelee molempia muusikkona sekä kamarikokoonpanoissa että solistina, opettajana (Accademia Walter Stauffer) ja monien projektien taiteellisena johtajana (Dimore del Quartetto -verkosto nuorille jousikvarteteille, MusicwithMasters -mestarikurssit, Sergio Dragoni -jousikvartettikilpailu). Näin hän on voinut pitkäjänteisesti tehdä työtä musiikkikulttuurin edistämiseksi tukien erityisesti nuoria muusikoita. Gramaglia on Quartetto di Cremona -kvartetin perustajajäsen ja hän on urallaan esiintynyt maailman suurimmissa konserttisaleissa työskennellen monien kansainvälisen musiikkimaailman merkkihenkilöiden kanssa. Hän soittaa vuonna 1680 rakennettua Torazzi-alttoviulua (Kulturfonds Peter Eckes) ja oli myös ensimmäinen italialainen altisti, joka sai Stradivarin Paganini-alttoviulun pitkäaikaiseen lainaan Nippon Music Foundationilta.
Gramaglia kirjoittaa artikkeleita jousisoittimiin keskittyvän lehden Archi Magazinen “L’angolo del quartetto” -palstalle.
“Gramaglia is clearly the star, and his playing is hard to fault – intonation as well as interpretation. Violists will want this one[..]”American Record Guide, July/August 2015
Luigi Attademo on sukupolvensa kitaristien parhaimmistoa. Hänen artistiuransa lähti nousuun vuonna 1995, kun hän sijoittui kolmanneksi “Concours International d’Exécution Musicale” -kilpailussa Genevessä. Attademo aloitti kirataopintonsa maestro Pino Racioppin opissa, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan kitaristi-säveltäjä Angelo Gilardinon johdolla. Sittemmin hänen opettajiaan ovat olleet myös Giovanni Guanti, Julius Kalmar, Alessandro Solbiati ja Emilia Fadini. Attademo on äänittänyt 15 albumia, mm. Domenico Scarlattin sonaatteja, J.S. Bachin teoksia, Luigi Boccherinin kvintettejä sekä klassisen kitaransoiton isänä pidetyn espanjalaisen Andres Segovian arkistoista löytyneitä viimeistelemättömiä sävellyksiä. Attademo on omistautunut kamarimusiikille ja monografiaprojekteille; hän on mm. levyttänyt Bachin kaikki luuttusarjat (Brilliant Classics, 2011) sekä Niccolò Paganinin koko soolokitaratuotannon (Brilliant, 2013).
Attademon viimeaikaisiin projekteihin kuuluvat Hans Werner Henzen El Cimarrón (The Runaway Slave) sekä kitara-alttoviulu -duo Simone Gramaglian kanssa. Vuonna 2016 Attademo levytti albumin “19th century music”, jonka musiikki on soitettu 1800-luvun soittimilla. Vuonna 2017 hän kuratoi Cremonan viulumuseolle näyttelyn espanjalaisesta kitaranrakentaja Antonio Torresista ja soitti konserteissa tämän rakentamia alkuperäisiä soittimia. Vuonna 2018 hän julkaisi espanjalaiselle musiikille omistetun albumin “A Spanish Portrait” (Brilliant Classics), joka on soitettu Torresin rakentamalla soittimella. Albumi on saavuttanut niin yleisön kuin kriitikoidenkin suosion. Viimeisimmät albumit, molemmat Da Vinci Publishingin julkaisemia, keskittyvät Domenico Scarlattin sonaattien uudelleentulkintaan ja Astor Piazzollan satavuotisjuhlavuoteen.
Attademo on kitaransoiton opettaja Bruno Maderna -konservatoriossa Cesenassa sekä Scuola di Musica di Fiesolessa.
Konsertti Dialoghi per chitarra e viola – Dialogeja kitaralle ja alttoviululle Balderin salissa (Aleksanterinkatu 12, Helsinki) tiistaina 28.9.2021 klo 18:30. Konsertin aikana on käytettävä kasvomaskia.
Ilmoittaudu konserttiin alla olevan Varaa paikkasi nyt! -painikkeen kautta. Konserttiin voidaan ottaa yleisöä enintään 100 hlö, jolloin saliin jää tilaa istua väljästi. Vahvistamme ilmoittautumisen sähköpostitse. Saliin pääsee klo 18:15 alkaen. HUOM! Konsertti on täyteen varattu, eikä uusia varauksia voi enää tehdä.
Balderin juhlasali sijaitsee kolmannessa kerroksessa, eikä talossa valitettavasti ole hissiä.