Tämä sivusto käyttää välttämättömiä evästeitä ja analytiikkaevästeitä.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeet.

Eurooppalaisen elokuvan viikot 2025

Tutto quello che vuoi poster
29.9.–7.10. Eurooppalaisen elokuvan viikot muuttavat Oodiin!
Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään tänä vuonna 29. syyskuuta – 7. lokakuuta Helsingin keskuskirjasto Oodin Kino Reginassa ja Maijansalissa. Ohjelmaan kuuluu yhteensä 22 elokuvaa eri EU-maista. Tänä vuonna mukana on vielä elokuvateattereissa olevia uutuuselokuvia, palkittuja draamoja, dokumentteja ajankohtaisista aiheista, taiteellisia animaatioita ja myös komedioita. Elokuviin ja esitysaikatauluun pääset tutustumaan elokuvaviikkojen esitteestä.
Kaikki elokuvat on tekstitetty englanniksi. Näytöksiin on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa.

Tiistaina 7.10 klo 21:20 esitetään italialainen elokuva “Friends by chance” Kino Reginassa.

Jouni

22-vuotias Alessandro tutustuu 85-vuotiaan runoilijan Giorgion. Ikäerosta huolimatta, heistä tulee läheisiä ystäviä, ja heidän välilleen syntyy syvä ystävyys.

  • Järjestäjä: Euroopan komission Suomen-edustusto
  • Yhteistyössä: Italian kulttuuri-instituutti